Sairas kansa pitää eliittiä yllä

Lainaa: Lääkäri Antti Heikkilä
YLE antoi myös Fogelholmille tilaa asiassa, joka on täysin hänen osaamistasonsa ulkopuolella. Fogelholm haluaa kyseenalaistaa kunto-ohjaajien ruokavalio-ohjeet. Ehkä täydellistä kateutta, sillä Fogelholmin ohjeet vievät sairauteen, mistä tilastotkin kertovat. Tunnen kuntopuolen hyvin ja voin sanoa, että sillä puolella saadaan paljon positiivista aikaan ja ohjaajien ohjeilla ihmiset ovat toipuneet tyystin. YLE tarvitsee näitä ”asiantuntijoita” manipuloidessaan ihmisten mieliä. Kaikki kuuluu sarjaan ”Suomi on paras maa maailmassa ja meillä on viisaimmat professorit”. Jos jossakin on sanottu jotain muuta, kyllä suomalainen asiantuntija tietää, mikä on oikein. YLE:n uutiset eivät poikkea Putinin mediasta, onhan sillä pitkä stalinistinen perinne taustalla. Puska, Uusitupa, Schwab, Fogelholm, Rissanen ja Mustajoki ovat luoneet järjestelmän, jolla koko terveydenhoito menossa huimaa vauhtia päin täydellistä kaaosta.

Miksei YLE kysy Fogelholmilta, miksi hän on sitouttanut laitoksensa lasten lihavuustutkimukseen, jonka ainoa rahoittaja on Coca-Cola? Eikö se, jos mikään, ole uutinen? Ainakin muualla siitä revittäisiin isot otsikot. Kyseinen keikka tietää Fogelholmille kissan päiviä vuosiksi eteenpäin. Omia aivoja ei tarvitse käyttää, sillä kokiksen kaverit laskevat tulokset. Saa matkustella bisnesluokassa ja hotellitkin ovat viittä tähteä. Sen lisäksi on tarjolla myös paljon etuja, joista ei juuri puhuta. Tuloskin on selvä. Tutkimus tulee osoittamaan, ettei sokeri lihota. Tässä Fogelholm jatkaa Uusituvan perinteitä, mieshän oli sokeritehdas Daniscon palveluksessa. Muualla tämä on malliesimerkki korruptiosta, mutta Suomessa se on sitä Ollilan luomaa uutta tiedettä, jossa liike-elämä sanoo, mitä yliopistot tutkivat ja siinä samalla myös, minkälaisia tuloksia pitää syntyä.

Muualla on toisin. Kritiikki kasvaa näitä veijareita kohtaan. Yksi johtavista lääketieteen julkaisuista The Lancet kirjoitti taannoin: ”The case against science is straightforward: much of the scientific literature, perhaps half, may simply be untrue.” Puolet julkaistuista lääketieteen tutkimuksista on täyttä puppua. Edellä mainittu professorikaarti on pitänyt huolen väkivaltaa käyttäen, ettei soraääniä synny. Uudelle hallitukselle tiedoksi, että jos halutaan tehdä todellisia pysyviä säästöjä, niin koko lääketieteen eliitti on puhdistettava. Sama koskee kaikkia nykyisiä ravintosuositusten parissa puuhastelevia, joiden todelliset taustatekijät ovat sellaisia kuin Coca-Cola, ei ihmisten todellisuus. On käsittämätöntä, ettei tässä maassa ole ymmärrystä siitä, että valittu terveyslinja on aiheuttanut katastrofin. Sama on tapahtunut taloudenkin suhteen ja sitä nyt ollaan korjaamassa. Miksi ei siis korjattaisi terveyttäkin samalla. Se toisi miljardien säästöt