Biohitin huima väite: Jogurtissa syöpäriski

 

Suomessa myytävissä olut- ja jogurttimerkeissä on runsaasti asetaldehydiä. Se ei ole vähäpätöinen riski, sillä asetaldehydi on todettu karsinogeeniksi eli syöpää aiheuttavaksi aineeksi.

Tähän synkkään tulokseen on päätynyt suomalainen bioteknologiayhtiö Biohit tutkimuksissaan.

Helsingin pörssissä noteerattu Biohit analysoi satunnaisesti kaksikymmentä eri olutmerkkiä ja kolmetoista eri jogurttimerkkiä. Kaupan hyllyiltä kerätty tulos yllätti siinä mielessä, että jogurtissa oli selvästi enemmän syöpää aiheuttavaa asetaldehydiä kuin oluessa.

”Kansanterveydellisesti on hyvin erikoista, että analysoiduissa jogurteissa oli noin kolme kertaa enemmän terveydelle vaarallista asetaldehydiä kuin oluissa. Jogurtti ei ole ratkaisu määrittelemättömiin vatsakipuihin, vaikka näinhän meille televisiomainoksissa joka ilta väitetään”, sanoo Biohitin toimitusjohtaja Semi Korpela.

”Asetaldehydin haitallisuus ja sille altistumisen riskit olisi korkea aika saada yleiseen tietoisuuteen. Varoitus asetaldehydistä pitäisi

 

olla jogurttipurkeissakin”, Korpela väittää.

Mutageeninen riskiraja asetaldehydille on noin 100 mikromoolia per litra, mutta riskiraja ylittyi molemmissa tuotevertailuissa. Jogurtti vaikuttaa tässä vertailussa olutta huonommalta ravinnolta: yli 100 mikromoolin pitoisuuksissa mutageenisten dna-muutosten määrä kasvaa eksponentiaalisesti.

Oluiden asetaldehydipitoisuus oli tutkimuksessa keskimäärin 88 mikromoolia litrassa, kun vaihteluväli oli 4–207 mikromoolia per litra. Jogurttien asetaldehydipitoisuus oli keskimäärin 270 mikromoolia per litra, kun vaihteluväli oli 14–394 mikromoolia litrassa.

Tutkimuksissa on käytetty kaasukromatografiaan perustuvaa asetaldehydin määritysmenetelmää. Biohit on kehittänyt kuluttajille Acetium-kapselin, joka suojaa vatsaa karsinogeeniltä.

Biohitillä on toki kaupallinen intressi, mutta se muistuttaa tiedotteissaan, että asetaldehydi on syöpää aiheuttava karsinogeeni samaan tapaan kuin esimerkiksi bentseeni, formaldehydi tai asbesti.

”Söisitkö asbestia? Asetalaldehydiä ihmiset syövät joka päivä”, Korpela huomauttaa.

Biohitin Korpelan mukaan viranomaisten olisi syytä herätä asetaldehydin riskeihin.

Tuotepakkauksiin pitäisi liittää merkinnät syöpävaarallisesta aineesta pitoisuuksineen.

”Elintarvike- ja alkoholiteollisuus kuten myös elintarviketeollisuutta valvova virasto myöntävät asetaldehydin riskit. Eviran nettisivuilla mainitaan, että tiedot asetaldehydin riskeistä on toimitettu kolme vuotta sitten eurooppalaisille viranomaisille. Se on siis sysännyt asian käsittelyn EU-tasolle, mutta nyt olisi aika herätä”, Korpela kommentoi.

Asetaldehydiä esiintyy erityisen runsaasti elintarvikkeissa, joiden valmistukseen liittyy käymisprosessi. Alkoholijuomat ja meijerituotteet osuvat ymmärrettävästi karsinogeeniryhmään.

”Alkoholipitoisista juomista calvados on pahin, mutta myös konjakit ja armanjakit sisältävät runsaasti asetaldehydiä. Tässä mielessä riskipitoisin yhdistelmä on juoda calvadosta ja polttaa samalla, koska asetaldehydiä on myös tupakansavussa”, Korpela kuvailee.

Olli Herrala
olli.herrala@kauppalehti.fi
+358-10 665 2428

Tiedätkö asiasta enemmän? Anna uutisvihje